5 vinkkiä pätkäpaaston ylläpitoon arjessa

Pätkäpaaston ylläpito arjessa. Perheen kädet yhteistyön merkkinä

16:8 -pätkäpaasto on pätkäpaaston suosituin muoto, eikä turhaan. Sitä on helppo ja mukava ylläpitää arjessa.

Pätkäpaasto-sivuston ylläpitäjät keräsivät alle tärkeimmät arjen vinkit omista kokemuksistaan. Kokemusta pätkäpaastosta tällä pariskunnalla on nyt reilu vuosi.

Ruoanvalmistus

Jotta hyvien valintojen tekeminen nälkäisenä olisi mahdollisimman helppoa, valmista suuria määriä ruokaa jääkaappiin. Pilko salaattiainekset kuten kurkku, paprika ja tomaatti valmiiksi omiin rasioihinsa, pilko ja pese salaatti isoon rasiaan. Pesty ja salaattikuivurissa kuivattu jäävuorisalaatti säilyy tuoreena useamman päivän. Valmista lihaa ja kasviksia kerralla iso määrä. Myös laatikkoruuat ja pataruuat esimerkiksi lapsiperheissä ovat käteviä. Osta kaappiin erilaisia pähkinöitä ja siemeniä sekä hyviä kasviöljyjä kuten oliiviöljy ja avocadoöljy. Pähkinät toimivat hyvänä välipalana tarvittaessa. Pätkäpaaston helppous on juuri se, että ruuan valmistus vähenee ja syödään 2-3 kertaa päivässä. Koko ajan ei tarvitse olla miettimässä, mitä seuraavaksi syödään.

Ruokailu lasten kanssa

Pätkäpaaston ylläpitäminen lapsiperheessä on helppoa. Voit syödä samaa ruokaa lapsien kanssa ja lounaan, päivällisen sekä iltapalan sovittaminen lasten ruoka-aikoihin on helppoa. Ravintorikkaat aidot ruuat ovat suositeltuja ihan jokaiselle lapsesta vanhukseen!

Joustavuus

Jos tiedossa on juhlia tai illanistujaiset, voit hyvillä mielin joustaa ruokailun aikaikkunan kanssa. Jos syöt myöhemmin kuin normaalisti, niin syöt seuraavana päivänä 16 tunnin kuluttua. Ja jos tarve vaatii, voit jättää paastoamisen yksittäiseltä päivältä väliin. Kun pätkäpaastoa tekee säännöllisesti, voi paastoamisen aloittaa vaivatta uudelleen vaikka välissä olisi yksi tai muutama paastoton päivä. Tärkeintä on kokonaisuus ja hyvät valinnat. Ei se paastoatko jonain päivänä 15 tuntia tai 18 tuntia.

Vesipullo

Pidä mukanasi ja näkyvillä vesipulloa, jotta muistat juoda tarpeeksi. Paaston aikana on hyvä juoda tavallista enemmän vettä, se myös pitää nälän tunnetta poissa. Jos pelkän veden litkiminen ei maistu, voit lisätä veteesi makua ilman kaloreita, mausta vetesi esimerkiksi marjoilla ja hedelmillä. Myös hiilihapotettu maustamaton vesi kuten sodastream on sallittua.

Itselle sopiva aikataulu

Ennen kuin aloitat pätkäpaaston, mieti itsellesi sopiva aikataulu. Mihin kellonaikaan yleensä syöt lounaan. Jos se on yleensä sama kellonaika, on paaston aikaa helppo pitää vakiona joka päivä. Jos teet vuorotyötä, mieti sopiiko 16:8 pätkäpaasto aikatauluusi ja tutustu muihinkin pätkäpaaston malleihin, kuten 5:2.