11 vinkkiä painonpudotukseen

Vinkin painonpudotukseen, terveellinen tankoparsa

Dieetit harvoin antavat pysyviä muutoksia ja painon putoaminen on vain hetkellistä. Kehoa on tärkeää hoitaa ravintorikkaalla tuoreella ruualla sekä mielekkäällä liikunnalla. 

Tekemällä elämäntapamuutoksen saat aikaan kestäviä tuloksia. Pätkäpaasto onkin hyvä perusta terveellisille elämäntavoille. Tähtää yleiseen terveyteen, onnellisuuteen ja hyvään kuntoon ja paino putoaa siinä samalla. Seuraavat vinkit toimivat hyvänä painonpudotuksen boostaajana, niin pätkäpaaston kanssa, kuin ilman paastoamista.

1. Juo vettä, etenkin ennen ruokailuja

Varsinkin paaston aikana on hyvä juoda tavallista enemmän vettä, vesi täyttää mahaa ja huuhtelee kehon kuona-aineet pois. Vaikka et paastoa, veden juonti auttaa pudottamaan painoa, sillä se vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Tutkimukset osoittavat, että henkilö joka juo puolen litraa vettä puoli tuntia ennen ruokailua syö vähemmän kaloreita.

2. Juo mustaa kahvia tai vihreää teetä

Hyvälaatuisessa kahvissa on paljon antioksidantteja ja terveyshyötyjä. Se nopeuttaa aineenvaihduntaa ja auttaa polttamaan rasvaa. Samankaltaisia hyötyjä saadaan myös vihreästä teestä.

3. Aloita vähähiilihydraattinen ruokavalio

Poista ruokavaliostasi muun muassa sokeri, pasta, leipä ja peruna. Vähähiilihydraattinen ruokavalio parantaa yleistä terveyttä ja auttaa pudottamaan painoa 2-3 kertaa enemmän kuin vähärasvainen ruokavalio.

Hiilihydraatti saa insuliinitasot horjumaan ja nälän tunteen palaamaan, kun taas hyvälaatuinen rasva pitää kylläisenä pidempään. Painonpudottajan kannattaa erityisesti välttää ranskalaisia, vaaleaa leipää, pizzaa, alkoholia, karkkipatukoita, leivonnaisia ja keksejä.

4. Vaihda pienempään lautaseen

Jos syöt ruokasi isosta lautasesta, voi pienemmän kokoinen lautanen saada sinut syömään vähemmän kaloreita. Kokeile myös kasata salaatti samalle lautaselle muiden ruokien kanssa, jos sinulla on tapana ottaa salaatille oma lautanen.

5. Pidä terveellistä ruokaa ja välipaloja saatavilla 

Kun kova nälkä iskee, tulee helpommin valittua epäterveellisiä vaihtoehtoja. Valmista suuria määriä terveellistä ruokaa jääkaappiin ja pidä terveellinen välipala mukanasi. Hyviä välipaloja ovat esimerkiksi hedelmät, pähkinät, pikkuporkkanat sekä keitetyt kananmunat.

6. Harrasta aerobista liikuntaa

Aerobinen liikunta on hyvä tapa polttaa kaloreita ja parantaa fyysistä kuntoa. Tällainen liikunta on varsin tehokasta vatsa rasvalle ja huonolle rasvalle, joka kertyy sisäelinten ympärille.

7. Syö enemmän kasviksia ja hedelmiä

Kasvikset ja hedelmät ovat ravintorikkaista ja niiden syöminen on hyväksi terveydelle. Kasvikset sekä hedelmät sisältävät vähän kaloreita mutta runsaasti vettä ja paljon kuituja ja sen vuoksi ne täyttävät mahaa hyvin.

8. Nuku hyvin ja riittävästi

Hyvät yöunet ovat painonpudotuksen kannalta melkein yhtä tärkeää kuin terveellisesti syöminen ja urheilu. Unen aikana keho palautuu, poistaa kuona-aineita ja mieli lepää.

9. Syö enemmän proteiinia

Proteiini on tärkein ravinne painonpudottajalle. Pelkästään proteiinin lisääminen ruokavaliossa on yksi helpoimmista ja tehoikkaimmista tavoista tiputtaa painoa. Proteiini auttaa painoa putoamaan, koska se tehostaa aineenvaihduntaa ja täyttää vatsaa pitkäksi aikaa vähentäen napostelun tarvetta.

Hyviä proteiinin lähteitä ovat muun muassa, naudanliha, kana, possu, lammas, kala, kanamunat, pavut, siemenet ja pähkinät.

Varsinkin jos haluat pudottaa painoa ja kasvattaa lihasta, on riittävästä proteiinin saannista huolehdittava säännöllisen painotreenin lisäksi. Aktiivisesti liikkuvan lihaskasvuun tähtäävän ihmisen olisi suositeltavaa syödä n. 1,4-1,8g proteiineja per painokilo .


10. Älä juo sokerisia limuja tai mehuja

Sokeri on pahasta ja nestemäinen sokeri vielä pahempaa, siinä on hurja määrä lihottavia kaloreita. Syö mieluummin tuoreita hedelmiä, kuin mehuja.

11. Syö tuoretta oikeaa ruokaa

Jos haluat olla terve ja hoikka, parhaimman ja pitkäkestoisimman tuloksen saat syömällä tuoretta aitoa ruokaa. Vähän prosessoidut ruoat ovat luontaisesti täyttäviä eivätkä kerrytä turhia kaloreita.

Hyviä ruokia painonpudottajalle ovat esimerkiksi kananmunat, kalat, vihreät salaatit, parsakaali, kukkakaali, kaali, ruusukaali, vähärasvainen liha ja kana, avocado, pavut, hedelmät, keitetyt perunat, pähkinät, täysjyvätuotteet ja kookosöljy.

Lähteitä / lisää luettavaa:

https://www.healthline.com/nutrition/11-foods-to-avoid-for-weight-loss#section11

https://www.healthline.com/nutrition/26-evidence-based-weight-loss-tips#section23

https://www.healthline.com/nutrition/how-to-lose-weight-as-fast-as-possible#section6